Maahockeyn indoorsarjat käyntiin. Miesten SM -joukkue pisteille Urjalassa

Maahockeyn sisäsarjat ovat käynnistyneet marraskuussa.

Miesten SM-sarjan ensimmäinen turnaus pelattiin Urjalassa 11.11. Turnaus oli samalla Urjalan historian ensimmäinen SM-sarjan maahockeyottelu. Peleistä Sisukiekolle jäi haaviin kolme sarjapistettä 1-4 voitolla Seinäjoki Unitedista. Joukkueen maalintekijöitä kunnostautuivat Otto Taipale, Joose Saari, Samppa Santaranta sekä Aaron Lehmus. Joukkueen maalilla Sisukiekkoon talveksi siirtynyt Jussi Luhta oli vakuuttava maalinsuulla ja hyvällä puolustamisessa joukkue pystyi pitämään Unitedin poissa vaarallisimmilta maalintekopaikoilta.

Avausottelu ABC-teamia vastaan alkoi kotijoukkueelta mallikaasti, kun Joni Väistö teki Sisukiekon seurahistorian ensimmäisen miesten SM-sarjan maalin Olli Vesakosken tarjoilusta. Valitettavasti seuraavasta neljästä maalista vastasi ABC, joka voitti ottelun niinikään lukemin 4-1.

”Ensimmäinen peli meni vähän harjoittelun piikkiin. ABC lisäsi tempoa toisella puoliajalla, eikä pystytty vastaamaan. Toisessa pelissä oltiin selkeästi rohkeampia ja pystyttiin pelaamaan omaa peliämme, joka näkyikin sitten tulostaululla. Puolustamisessa pitää olla vielä huolellisempi, eikä vastustajalle saa antaa ylimääräisiä lyhyitä kulmia. Niistä rokotetaan ankarasti SM-sarjassa”, analysoi joukkueen valmentaja Olli Vesakoski.

Sarjan toinen turnaus pelattiin Helsingissä Herttoniemessä. Pääkaupunkivierailulta ei Sisukiekolle jäänyt yhtään sarjapistettä kotiintuomisiksi. HT85 voitti ensin 4-2 ja perään HC Kilpparin 2-6. Molemmissa otteluissa Sisukiekko pystyi nousemaan tappioasemasta 2-2 tasoihin, mutta sen jälkeen maalihanat tyrehtyivät. HT ottelussa maaleista vastasivat Joose Alhomäki sekä Olli Vesakoski, Kilpparia vastaan Vesakoski ja Joose Saari. ”Herttoniemessä vastustaja teki kymmenestä maalista neljä lyhyistä kulmista, me puolestaan ei pystytty tekemään ainuttakaan omistamme. Siinä tärkein kehityksen aihe joukkueelle”, pohti joukkueen kapteeni Santaranta.

Sisukiekon nuorten joukkueet aloittavat pelinsa viikonloppuna kun Urjalassa pelataan Liikuntahallilla U15 -sarjan paikallisottelu Humppila-Sisukiekko klo 11.10.

Alla Jenna Toivosen kuvia Urjalan turnauksesta.

Maalinsuulla Jussi Luhta pelasi hyvän turnauksen Urjalassa.
Aaron Lehmus painii ABC:n kanssa pallosta. 

 

Elmo Pärssinen hyökkää Unitedin maalille. 

 

Joose Saari pommitti maalin lyhyestä kulmasta. 
Jussi Luhdan kyyti kohti Turkua ja iltavuoroa töissä lähti sen verta kiireeltä, että tämä joutui jättämään joukkuekuvan väliin. Kuvassa ylärivissä vasemmalta: Esa Toivonen, Olli Vesakoski, Samppa Santaranta, Joni Väistö, Elmo Pärssinen ja Aaron Lehmus. Alarivissä Joose Alhomäki, Joose Saari, Joel Mikkola ja Otto Taipale.